”I DID IT! Niin uskomatonta kuin se onkin, se onnistui! KK Nuts Ruka 83km vuonna 2024.” Tämä on valmennettavani tarina matkasta kohti ensimmäistä polkujuoksu-ultraa.
Jannen matka polkujuoksuvalmennukseen
Ei se ihan ilman apua onnistunut. Tajusin joulukuussa 2023, että olin mennyt uhoamaan hieman
enemmän kuin olisi ollut järkevää. Kyseessä oli sellainen perinteinen ”Tarjoan oluen jos vedät sen –
tilanne”. Niissähän ei tietenkään peruutella, päinvastoin. Kyseessä oli Nuts KK Ruka polkujuoksu
ja matkana 83 kilometriä. Rupesin miettimään matkan pituutta ja omia mahdollisuuksia.
Kyseessä oli matka Kuopiosta Varkauteen, joka pitäisi juosta metsiä pitkin ja ihan kohtuu rankoissa
maastoissa. Tajusin, että nyt on haaste sitä luokkaa, että tästä on ehkä vetäydyttävä. Mahdollisuudet
ovat olemattomat. Jostain syystä en kuitenkaan vetäytynyt, vaan aloin treenaamaan. Polkujuoksuahan
treenataan juoksemalla polkuja, helppo nakki.
Haasteita alkoi ilmaantua kun kenraali talvi ilmaantui paikalle. Polkujuoksun harjoittelu vaikeutui ja samaan aikaan tajusin, että minulla ei ollut hajuakaan mitä olin tekemässä. Muistan kun istuin autossa lumisateessa epäonnistuneen treenin jälkeen ja tuumailin että mitenkähän tämän keissin kanssa tekisi. Sitten tuli mieleen, että minullahan on puhelimessa lajin ammattilaisen puhelinnumero
ja samassa hetkessä puhelu jo lähti. Riikka vastasi puhelimeen ja kun kerroin mihin liemeen olin itseni
hankkinut, sovimme että kun tehdään pieni pohjakartoitus, voidaan alkaa tekemään minusta
polkujuoksijaa. Minä olisin voinut skipata nuo alkuvaiheen kartoitukset, koska minulla on aina kiire
päästä itse asiaan. Jälkikäteen ajateltuna se on itse asiassa tärkein vaihe koko hommassa.
Ohjelmoinnissa oli kartoituksen pohjalta sellainen kattaus, että motivaatio pysyi omanlaisena koko
projektin ajan.
Polkujuoksutreenaamisen haasteet ja luotto valmentajaan
Sitten aloitettin valmennus. Sain jokaiselle päivälle treeniohjelman n. kolme viikkoa etupeltoon ja
ohjelma muuttui aina jos siihen oli tarvetta (jos jokin paikka kipeytyi taikka oli jotakin menoja mitkä
esti treenamisen). Kerran viikossa oli yhteenveto viikon treeneistä.
Alkuun oli todella haastavaa treenata, koska tekeminen oli niin erilaista mitä olin tehnyt aiemmin.
Olin tottunut aina vetämään täysiä ja nyt pitikin tehdä hiljaa. Olin aina ennen seurannut kilometrejä
ja nyt pitikin seurata sykettä. Olin aina ennen ihan puhki tunnin treenin jälkeen, nyt piti jaksaa
pitempiä pätkiä. En ehtinyt kiireiltäni perehtymään mitä olin tekemässä, mutta luotin täysin Riikkaan.
Jossain vaiheessa kevättä huomasin että juokseminen muuttui helpommaksi. Pystyi useita tunteja
läpsyttelemään tuosta vain. Toivo alkoi herätä. Samaan aikaan totesin edelleen haasteen olevan Mount
Everestin kokoinen.
Treenikaudelle sattuu helposti myös pieniä loukkaantumisia.
Kuukaudet vieri ja alettiin lähestyä itse tapahtumaa. Siinä vaiheessa päässä pyöri tuhat ja sata kysymystä. Riikka joutui palaveroimaan useampaan otteeseen minun kanssa ja neuvomaan miten ravintohommat olisi fiksua järjestää ennen matkaa, matkan aikana ja matkan jälkeen. Lisäksi vauhdin jaosta sain
enemmän ohjausta. Lause ”Aloita hiljaa” ehti jo tatuoitua takaraivoon.
Polkujuoksijan juhlapäivä – jännitystä ja nautintoa
Tapahtumapäivänä olin ihan hermona. Tuntui että minulle käy todella huonosti projektin kanssa. Riikka
kävi moikkaamassa minua ennen lähtöä ja sanoi että hyvin se menee, mutta ”aloita hiljaa”. Ennen
lähtöä tuli vielä taivaan täydeltä vettä muistuttamaan homman raakuudesta. Fiilis oli kuin teuraaksi
menevällä vasikalla.
BOOM! Sitten koitti lähdön hetki. Lähdin pikkuhiljaa läpsyttelemään polkua eteenpäin Sallasta kohti
Rukaa. Muistui mieleen yksi Riikan ohje…”nauti matkasta”. Päätin alkaa havainnoimaan ympärillä
olevaa luontoa. Niin kaunista! Samassa tulin suon kohdalle…niin kaunista!
Matka jatkui. Keskellä yötä saavuin ensimmäiselle huoltopisteelle, joka oli n. 30 km päässä lähdöstä. Olin yllättynyt miten hyvältä homma maistui. Tein huollon suunnitelman mukaan ja lähdin juoksemaan pitkin Oulankajoen vartta. Kohta puiden takaa alkoi nousemaan aurinko. Olin aika upealla paikalla harjanteen reunalla, kun aurinko nousi Oulanka joen toiselta puolelta. Näky oli niin upea. Samalla tajusin, että olin vieläkin täynnä energiaa ja että pystyn tähän. Vieläkin saan kylmiä väreitä, kun muistelen tuota hetkeä. Taisi vähän silmäkulmakin kostua. Siinä hetkessä oli tunnetta. Varmaan samanlainen tunne kuin linnulla,
joka lähtee ensimmäisen kerran lentoon. Siivet kantavat!
Loppumatka meni erittäin hyvin. Vauhdin jako onnistui suunnitellusti. Energiat riitti suunnitellusti.
Kroppa kesti niin kuin minulle oli uskoteltu. Maaliin tulo oli oma juttunsa. Koko yö yksin ja osin
muiden kanssa juosseena saavuin maalisuoralle, jossa oli valtava kellojen kilinä ja hirveä hälinä.
Minulla oli oma koutsi vastassa n. 500m ennen maalia. Juostiin loppumatka yhdessä. Siinäkin
hetkessä oli tunnetta…onneksi oli aurinkolasit päässä. Mahdottomasta oli tullut mahdollinen. Itse en
tähän suoritukseen olisi kyennyt. Ammattilaisen ohjauksessa tapahtui ihmeitä, NUTS KK I dit it! Kiitos Riikka!
-Janne Smolander
Maalissa tunteet ja tunnelmat on huikeita! Onneksi olkoon Janne huikeasta suorituksesta! Olen niin onnellinen puolestasi <3 – Riikka
