Hei 🙂 Olen Riikka. Luontoa ja luonnossa olemista rakastava tyttö. Tuntureilla sydämeni koti. Innostun ihmisten auttamisesta ja syvät kohtaamiset antaa voimaa.

Millainen valmentaja olen?
Valmentajana olen lempeä ja kannustava.
Haluan nähdä ihmisen kokonaisvaltaisena. Tavoitteiden saavuttamiseen vaikuttaa onnistuminen monella eri osa-alueella. Vaikka treenaisit täydellisesti, nukkuisit hyvin ja ravintoasiat olisivat kunnossa, mutta parisuhteessa tai töissä olisi henkistä kuormaa aiheuttavia asioita, alkaa se jossain vaiheessa näkymään kehossa ja treeneissä. Tietynlainen rento asenne myös kantaa eteenpäin, kaikkeen omassa elämässä ja harjoittelussa ei kannata suhtautua niin vakavasti. Hyvällä fiiliksellä tehdyt treenit tuo tulosta.
Toisaalta olen vierivä kivi sammalikossa, sillä haluan koko ajan oppia uutta ja kehittää itseäni ja osaamistani. Olen myös alkanut elämään ajatellen ”vähemmän on enemmän” eli pyrin välttämään suorittamista ja kiirettä, sillä nekin on lopulta vain mielen tuottamia rasitteita.
Luonnossa oleminen on sydämeni juttu. Luonto eheyttää, antaa voimaa ja virtaa. Tykkään sporttailun lisäksi vaeltaa ja olla Lapissa. Vaelluksilla parasta on perusasioiden äärellä olo – syöminen, nukkuminen ja liikkuminen luonnossa – ilman aikatauluja ja somea.

Koulutus
- Liikunnan- ja terveystiedonopettaja (KTM 2008)
- NLP Practioner ja Master Practioner (LoistoJohannat 2023)
- Life Coach, ratkaisukeskeinen valmentaja (Valmentamo 2022)
- VAT, valmentajan ammattitutkinto (SantaSport Rovaniemi 2020)
- Kokonaisvaltainen joogaohjaaja (2016)
- Lapsijoogaohjaaja (2017)
- Senior Personal Trainer (OSAO 2017)
- maastohiihton valmentajatutkinto (2007)
- lukuisia lyhyempiä liikunta-alan kursseja
Oma kilpailutausta
- Kestävyysurheilua lapsuudesta saakka mm. hiihdon, juoksun, uinnin ja suunnistuksen parissa.
- Useita juoksukisoja, 3km-42km, paras aika maratonilla 3.15.03 (Rovaniemi maraton 2015).
- Polkujuoksukisoja vuodesta 2014 alkaen. Isoimmat saavutukset/tapahtumat Polkujuoksun MM-kisat 2015 ja 2016, CCC 2016 ja 2017, 2019 NUTS YPH 101km 3.sija, 2022 NUTS KK 1. 35km, NUTS YPH 2. 37km.

Yhteystiedot
Riikka Tulppo
rthyvinvointipalvelut@gmail.com
p. 0400 831 667
Toiminta-alueet Oulun seutu ja Ylläs
Riikka Tulppo Hyvinvointipalvelut
Y-tunnus 3126437-5