Hyvinvointi

Ensimmäinen kerta polkujuoksukisassa

Ensimmäinen kerta jää aina mieleen. Niin on myös polkukisojen kanssa. Ainakin itse jäin heti koukkuun ja paluuta ei ole ollut 😀

Kisan maaliinpääsy on täynnä tunnetta!

Ensimmäiseen kisaan saa lähteä ikään kuin puhtaalta pöydältä ja siinä on jotain hienoa. Tuiki tuntematonta edessä, sekä maastossa että jopa itsensä kanssa. Useat polkujuoksijat nimittäin tekevät matkan itseen, ainakin kun matka on tarpeeksi pitkä.

Jännitys siivittää matkaa

Jännitys on ensikertalaisella käsinkosketeltavaa. Vai onko? Jännitystä ja jännittäjiä on toki erilaisia. Ensimmäinen vaikenee omiin oloihin, toinen puhuu taukoamatta ja kolmas istuu huussissa mahan elämöidessä. Ensimmäiselle kerralle ei ole sääntöjä jännittämisen suhteen. Jännitys on niin yksilöllistä. Pieni jännitys tuo osallistujalle lisäbuustia, liika jännitys puolestaan vie parasta virettä.

Itse olen kova jännittämään ja muistampa vuosien kisaamisen jälkeenkin erään iltakisaan valmistautumisen. Keho alkoi TRE´n kaltaisesti purkamaan jännitystä jo aamulla. Hetken aikaa olin ihmeissäni, mutta ei auttanut kuin antaa täristä 😀

Valmistautuminen valmennuksen avulla kannattaa

Polkujuoksukisaan kannattaa toki valmistautua hyvin, jo vuosia ja viikkoja etukäteen. Osa hyppää syvään päähän vedon lyönnin uhrina ja tarpoo matkaansa hammasta purren. Hommasta voi kuitenkin nauttiakin, kun on tehnyt alkuvalmistelut huolella. Valmennuksessa, oikein harjoitelleena matkan teosta ja juoksemisesta tulee flowta.

Varusteiden ja energioiden valitseminen

Oman kunnon viilaamisen lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota muutamiin seikkoihin ennen kisaa, mm. millaista energiaa oma vatsa kestää, millaisia varusteita tarvin ja en tarvi matkalle. Mauri Murina tyyppisesti ei kaikkea kannata varalta kantaa mukana. Kisajärjestäjällä on usein pakolliset varusteet -lista, jota sen sijaan on syytä noudattaa turvallisuuden nimissä.

Vatsan toimiminen ja energian imeytyminen on yksilöllinen juttu. Toisen vatsa kestää kaiken, toisilla juoksu ja rasitus laittaa vatsan herkästi sekaisin, joten on hyvä testata toimivat energiat jo ennen kisaa omilla lenkeillä. Kaiken varalta vessapaperia on hyvä kantaa mukana 😉 Itselläni on herkkä vatsa, ja erityisesti kuumuus ja iltakisat on haastavia. Kisoissa minulla on mukana useampaa eri sorttia energiaa, sillä usein tulee myös tilanne ettei saa mitään alas. Kuitenkin täytyisi syödä ja juoda säännöllisin väliajoin, jopa 15minuutin välein. Vatsa on hyvä totuttaa juomiseenkin etukäteen pitkillä lenkeillä.

Varusteiden kanssa ei kannata alkaa hifistellä viime metreillä. Turvallisinta on laittaa päälle tai eritoten alle sellaista, minkä kanssa on hikoillut useammat kilometrit. Näin välttyy ikäviltä hiertymiltä. Kengät on hyvä myös olla ”ajettu sisään”. Hiertymien minimoimiseen on myös monia niksejä, osa käyttää teippiä, toiset vaseliinia ja loput pottujauhoa.

Henkinen valmistautuminen

No entäs oma sisäinen soturi? Omaa mieltäkin voi ja kannattaa valmistella kisaa varten. Mielikuvaharjoituksilla pystyy vahvistamaan ”heikkoja hetkiä” ja kisassa mahdollisesti eteen tulevia ongelmatilanteita. Omat tsemppi-mantrat tai tunneankkuroinnit on tärkeitä matkan varrella. Voi nimittäin olla, että oman mielen kohtaaminen poluilla on yllättävääkin. Tärkeintä on kuitenkin lähteä rennosti ja itseensä luottaen matkaan.

Reittiin kannattaa tutustua etukäteen. Mikäli olet ensimmäistä kertaa reitillä, voi siihen tutustua karttojen avulla. On hyvä tietää, missä kohtaa reittiä on huollot, kriittiset risteykset ja kovimmat nousut. Itse kirjoitan käteeni huoltovälit, jolloin matkan voi pilkkoa mielessään pienempiin osiin. Useimmissa kisoissa reitistä saa kartan mukaan ja reitit on merkattu hyvin maastoon, eksymisen vaaraa harvemmin on. Ja aina voi kysyä kanssakulkijoilta, mikäli epäilee onko oikealla reitillä.

Osa puhuu polkujuoksukisasta, osa polkujuoksutapahtumasta. Molemmat tarkoittaa samaa, pienellä tvistillä eroteltuna. Olipa kyseessä kisaaja tai tapahtumaan osallistuja, molemmilla on edessään elämyksien ja kokemuksien matka. Matka, mistä kannattaa nauttia yhdessä muiden kanssa! NUTS Karhunkierros on jo ensiviikolla, on aika suunnata katseet Kuusamon vaaramaisemiin.

Ihania polkujuoksutapahtumia kaikille, eritoten ensikertalaisille <3

NUTS Karhunkierros 2021 valmennettaviani maalissa. #rthyvinvointipalvelut